keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Tekstiilikaksoset


Kaikki suomalaiset vauvathan näyttävät epämääräisesti toistensa klooneilta, kiitos tuon suomalaisen hienon innovaation, äitiyspakkauksen. Vaunuissa kellii joka vuosi samanlaisiin harmaisiin haalareihin pukeutuneita pieniä hylkeenpoikasia. Yksilöllisyys on vauva-aikana hyvin epämääräinen käsite.


Mikäpä sen suloisempaa, kun yksi vauva? No tietenkin kaksi vauvaa. Pienet kaksoset herättävät aina huomiota, missä vaan liikkuvat. Pukeako kaksoset toistensa klooneiksi vai ei, siinäpä pulma.

 
Samanlaisiin vaatteisiin pukeminen helpottaa arkea. Vaatteiden ostaminen kaupasta käy nopeammin, kun voi napata kaupasta saman vaatteen molemmille lapsille. Ja lapset ovat varmaan tyytyväisiä, kun heitä kohdellaan tasapuolisesti. Samanlainen vaatetus ei anna aiheutta sisarkateuteen, kumpikaan ei saanut parempaa, kuin toinen.

Odotusaikana pohdin tätä vaate asiaa, ja päädyin siihen, että meidän vauvat eivät tule pitämään samanlaisia vaatteita. Sinänsä jalo periaate, jonka pitäisi auttaa lapsia itseään muodostamaan erilliset identiteetit. Kaksosuus tulee varmasti olemaan osa lasten minäkuvaa aina, mutta kaksoslasten ongelmana ja rikkautena on se toinen kaksonen. Aina on joku, johon verrata, niin hyvässä kun pahassa. Kaksoset nähdään helposti saman tiimiin jäseninä, ja vaarana on, että heitä kohdellaan yksikkönä, ei kahtena erillisenä ihmisenä. Ajatellaan, että he ovat samankaltaisia luonteeltaan ja tavoiltaan. Vaatetuksella on tässä suuri rooli. Sillä voi joko lisätä tai vähentää sisarusten ulkoista samankaltaisuutta.


Sain tehtyä yhden liskotakin, ja ajauduin taisteluun itseni kanssa, kun tiesin, että liskokangasta on minulla myös oranssina. Samalla kaavalla siitä saisi sarjassa tehtyä kaksi takkia melkein samalla vaivalla, kuin yhdenkin. Käytännössä olin jo joutunut luovuttamaan, koska jo ensimmäisinä rotinalahjoina tuli kaksi kappaletta samaa vaatetta, vain eri väreissä. Heitin siis periaatteet romukoppaan, ja ryhdyin ompelemaan siskollekin liskotakkia, nyt vaan oranssista kankaasta.

Sainpas ainakin uusittua periaatteita. Niin kauan, kun lapset eivät itse aseta vaatetukselleen ehtoja, saavat vanhemmat päättää, mitä puetaan päälle. Sitä paitsi onhan ne lapsukaiset suloisia, kun ne painelee pihalla samannäköisissä vaatteissa. Kasvettuaan meidän kaksoset tuskin haluavat pukeutua samanlaisiin vaatteisiin, niin erilaisia he ovat keskenään. 

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Jotain vihreää


Minulla on pahe, hamstraan kankaita. Kun löydän sykähdyttävän kankaan, on vaikea kävellä ohi ja taas lompakko kevenee. Niinpä värikkäitä liskoja, herkkiä viivoja, aivan mahtavia kuosikankaita, retroa kukkaa ja rempseää raitaa on kerääntynyt kankaiden muodossa kaappeihin vuosien mittaan. Ja nyt kaapit alkavat täyttyä.
Olen kuitenkin tehnyt itselleni lupauksen vähentää kangaspinoja ja alkanutkin pikkuhiljaa ompelemaan lapsille vaatteita. Lapsille ompelu on mukavaa, pikkuruisten vaatteiden teko on vaivatonta ja nopeaa. Harmi vaan, että ovat vielä niin kääpiöitä, ettei kangasta mene paljoakaan aina yhteen vaatteeseen.

Hihan pituuteen jäi kasvunvaraa
Tämä kippurahäntäisten liskojen kangaskin on saanut odottaa vuoroaan jo jonkun vuoden. Ja nyt siitä tuli takki yksivuotiaalle pojalle.


Kangas on paksuhkoa puuvillaa, joten vuoritin vain hupun. Kaava on alkujaan joku Burdan kaava, jota olen kuositellut sopivaksi. Koska kangas on puuvillaa, suojaan vielä kankaan teflonsuihkeella, joka hylkii likaa.

Edessä on paikkataskut, jonne voi keräillä käpyjä ja kiviä.

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Kevään ensimmäinen perhonen

Aina on mukava lähteä reissuun mummolaan. Aurinkoinen sää houkutteli ulkoilemaan.

Pihalta löytyi myös kevään ensimmäinen perhonen.

Ei haittaa, vaikka uudet, auringonväriset tennarit kuraantuu.

Kävelyharjoituksia mökin kuistilla.

 Mökin reipasta mattovalikoimaa.

Hiekkakakun koristeena leskenlehtiä ja sinivuokkoja.



keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Väriä väriä!

Sisäinen sisustajani on herännyt kevääseen. Alan huomata kaikenlaisia puutteita sisustuksessamme, ja huomaan, että koti kaipaa väriä. Tällä hetkellä kodin värimaailma on neutraali. Joten väriä voi lisätä huoletta ja valkoisten pitkien verhojen kanssa voi yhdistellä vapaasti myös erilaisia kuvioita.


Pinkki ei ikinä ole kuulunut väripalettiini, mutta nyt rohkaistun ompelemaan raikkaan kapan isokukkaisesta kankaasta. Iso kuvio toimii hyvin taulumaisena yksityiskohtana, joten haluan kankaan suoraksi. Kangas asettuu tarranauhalla  tarrakiskoon ja koska haluan, että kappa tosiaan pysyy suorana, alas ompelen kujan, jonne saa kapean tukipinnan. 

Jos en käyttäisi tukipinnaa, toinen vaihtoehto olisi vuorittaa kappa ja ommella vielä väliin päällikangasta tukeva verhohuopa.

 Kumma kyllä, pikkuruinenkin kappa muuttaa koko suuren huoneen ilmetta.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Siivekästä menoa



Pieni tyttäremme etenee vielä konttausnopeudella. Vauhdikas keijukangas monine siipipareineen käy mainiosti synttärimekoksi yksivuotiaalle. Tässä toile kankaassa on satumainen tunnelma, keijuja ja perhosia.

Toile kankaat ovat perinteisesti kaksi- tai kolmivärisiä kankaita, joissa näkyy maisemaa tai puutarhaa ja yleensä myös ihmisiä pukeutuneina vaikkapa 1700-luvun hoviasuihin. Toile kankaita käytetään enimmäkseen sisustuksessa ja aihe on tuttu myös tapetteina. Tunnelma kankaissa on romanttinen, hienosteleva ja etiketin mukainen. Tämä keijukangas poikkeaa kuitenkin ruodusta, se on leikkisä ja sopiva lapselle. Alun perin ostin tämän vauvan lakanoiksi, mutta nyt suunnitelmat muuttuivat.



Yläosan kaavan sain Suuri Käsityökerho –lehden toukokuun 2009 kietaisupaidan kaavasta. Kaavaa muokkaamalla se vastasi mielikuvaani haluamastani mekosta. Yhdistin keijukankaaseen vielä sinistä raitakangasta tuomaan raikkautta. Mekon yläosa on vuoritettu.

Helman pituuden kanssa olin vähän kahden vaiheilla, sillä pienen konttaajan hermot ovat koetuksella, jos liian pitkä helma jää polvien alle. Tein siis sopivan lyhyen helman ja jätin alakäänteeseen reilusti kangasta kesää varten. Sieltä voi tarpeen vaatiessa pidentää mekkoa, kun jalat alkavat kantaa ja askel pidentyä.

Hihoja mekossa ei ole, mutta tein pienet laskostetut siivenalut raidasta.


lauantai 5. huhtikuuta 2014

Vuosi kahvin voimalla



Äitiyspakkaukseen pitäisi lisätä kunnon piristeitä ensimmäisen vuoden varalle, tai ainakin muutama kahvipaketti. Kahvinkulutus on meillä kasvanut järjettömän suureksi viimeisen vuoden aikana. Kulunut vuosi on ollut antoisa ja on ollut ihana seurata kaikkien lasteni kasvua. Välillä kunnon tujaus kofeiinia suoraan hermokeskukseen on pitänyt aivot käynnissä.

Kahvia kuluu pienen kylällisen verran, kun yritän pysyä hereillä, kahvittelen vieraiden kanssa, tai keitän kahvia ihan vaan lääkkeenä tylsistymiseen. Kahvi-addiktio alkoi vuosi sitten, kun pienokaiset syntyivät ja univajetta alkoi kertyä. Yhden lapsen kanssa on helppo ummistaa itsekin silmiään vaikka päivälläkin, kun pinnasängystä alkaa kuulua tasainen tuhina. Mutta kun lapsia onkin useampi, niin millä todennäköisyydellä kaikki nukkuvat samaan aikaan?


Kahvi-addiktion kylkiäisenä on löytynyt uusia makuelämyksiä. Kahvi käy mantelien kanssa, hapankorpun kanssa, mandariinien kanssa, tietenkin suklaan kanssa ja myös vähän yllättäen myös lakujen kanssa. Tarkemmin mietittynä kahvi käy kaiken kanssa.


On yllättävää, miten vähällä unella ihminen selviää. 4-5 tuntia yössä riittää mainiosti, 6 tuntia on jo luksusta. Varsinkin kaksoset keksivät joinain päivinä pirullisen vuorosysteemin: kun toinen nukkuu, niin toinen valvoo. Lepohetket olivat tiukassa. Yösyöttöjen myötä tuli tietenkin paljon heräiltyä ja inhosin niin paljon herätystä, että ihan varmuuden vuoksi valvoin melkein koko yön. Eipä tarvinnut heräillä vällyjen välistä, kun palvelusvuorossa oleva äiti valvoo odottaen, koska pienokaiset haluavat yömaitoa. Päivällä kuljin ympäriinsä puoliteholla. Ajatus ei kulkenut, unohtelin asioita, olin tosi kärttyinen ja väsynyt koko ajan.  Aivot toimivat kuin autopilotilla, pakolliset rutiinit sai tehtyä, mutta itse ajattelu kannatti jättää jollekin toiselle päivälle.


Ja vinkkinä tuleville vanhemmille: ottakaa passikuvat varmuuden vuoksi ennen vauvavuotta, koska sitä väsynyttä naamaa joutuu katselemaan koko passin voimassa olon ajan.